Praha on suuri kaupunki, ainakin suomalaisittain sanottuna, joten ei pitäisi olla ihmeellistä että Prahassa on monia eri puolia. Enkä nyt tarkoita vain eroja kartalla vaan eroja fiiliksessä. Yksi hyvä ja suositeltava keino kohdata nämä hienot erot on julkinen liikenne, mielellään raitiovaunu eli tramvaj Prahan kielellä, koska siitä näkee mukavasti paljon ihan vain ikkunasta ulos tuijottamalla. Yksi tämän blogin suosikeista on ratikka numero 26. Se kulkee sopivassa kulmassa Prahan läpi, suoraan keskustan leikaten jos sinne joku tahtoo. Tässä postauksessa emme käy kuitenkaan keskustassa, koska hyvät olutpaikat siellä ovat hyvin harvassa. Aloitamme rundin pysäkin Hradčanská kohdalla, käymme pubeissa ja jatkamme matkaa mainitulla 26:lla pysäkille Lipanská. Istumista vaunussa tulee noin 20 minuuttia, ja vehje ajaa monien piktoreskien Prahan kohteiden ohi.

Päivä siis alkaa sillä, että raitiovaunu lipuu pysäkille Hradčanská. Tätä ennen on kannattanut ostaa majoituksen sijainnista riippuen joko kaksi tai kolme kertalippua tai kokonainen yhden päivän lippu. Jos reissu on pitempi niin tottakai kannattaa siinä vaiheessa hankkia pitempi tiketti. Hradčanskálta on hyvä kävellä yhteen Prahan kulttipubiin, eli Dejvická Nádražkaan, joka löytyy raiteiden toiselta puolen. Sisäpuolelta pubi ei ole kovin kaksinen, mutta siinä on tiettyä vääränlaista hohtoa. Suosittelen kuitenkin vain ostamaan oluen sisältä ja menemään pubin pihalle juomaan sen. Etenkin syksyllä piha ja sen pöydät ovat mukavan tyhjät ja lehtien peitossa, mutta muut vuodenajat eivät ole poissuljettuna nekään. Vieressä kulkee käytössä oleva junarata, joten juniakin voi bongata. Olut ei täällä paljoa maksa, viimeksi hinta oli 24 korunaa, eli alle 0,95€. Olut saattaa tulla rikkinäisessä lasissa, mutta olutromantikkoa tämä ei haitanne.

Kellonajasta ja viikonpäivästä riippuen seuraava kohde voi olla joko U Veverky tai Krkonošská Hospůdka. Tässä postauksessa oletetaan että kyseessä ei ole viikonloppu, ja koska kiertoajelu on vasta alussa niin kello on lähempänä puoltapäivää kuin puoltayötä. Tästä syystä nyt kuljemme pubiin nimeltä U Veverky. Krkonošská Hospůdka on nimittäin auki vain viikolla, ja aukeaa klo 17. U Veverky aukeaa kuitenkin jo klo 11, joten sinne siis. U Veverky on ehkä Prahan paras paikka nauttia Pilsner Urquell, eli paikalliseen malliin Plzen. Tai Prazdroj. Urquell eli Plzen tulee täällä tuoppiisi tankista ja sen vaahto on taivaallisen pehmeää ja se pysyy tuopissa kauan ja jättää legendaariset läikät hävitessää. Rapeaa, kultaista ja karamellimaista. Prahan ehdotonta TOP-2 Pilsneriä. Koska nyt oletamme että on lounasaika, täällä kannattaa syödä ja ehkä jopa käyttää hyväksi Tsekinmaan lounastarjoukset. Lounas kun irtoaa todella halvalla. Ruoka U Veverkyssä (eli oravan luona) on ehtaa perinteistä Tsekkimättöä, eli nälkä täällä ei jää.

U Veverkyn jälkeen on hyvä valua hitaasti Krkonošská Hospůdkaan, joka sijaitsee aivan nykäyksen päässä. Paikka tarjoaa nimensä mukaisesti Krkonoše -vuoristosta peräisin olevia oluita. Näistä maineikkain on Krakonos, jota pubista löytyy aina. Muut oluet vaihtuvat. Krakonos on peräisin Trutnovin kaupungista, joka sijaitsee luonnollisesti edellä mainitussa vuoristossa. Ehdotonta eliittiä on ottaa esimerkiksi Krakonosin 11-asteinen olut. Ei liian vahva, mutta silti tarpeeksi vahva että maku räjäyttää tajunnan. 12-asteinen käy myös, mutta kannattaa muistaa että se on vahvempi. Sisustus täällä on moderni ja haju uudehko ja puinen, joka sopii vuoristoteemaan. Viimeksi tarjoilijana oli nuorehko kaveri, jolta englanti hoitui paremmin kuin tämän postauksen kahdelta aiemmalta tarjoilijalta. Täälläkin olut on sen verran maukasta, että kannattaa varoa ottamasta liikaa, koska pubeja on vielä edessä. Jokaisessa tämän postauksen pubissa voi ottaa kuitenkin muutaman, kunhan ottaa hitaasti, aamupäivästä keskiyöhön. Jatketaan matkaa.

Matka jatkuu samalla ratikkapysäkille, kuin missä viimeksi jäimme vaunusta pois, eli pysäkille Hradčanská. Täällä hyppäämme numeroon 26 ja istumme aloillamme noin parikymmentä minuuttia kunnes koittaa pysäkki Lipanská. Nyt olemme saapuneet Žižkovin kaupunginosaan, joka on kuuluisa hieman raffimmasta elämästään. Nyt otetaan muutama napakka askel ylämäkeen, pubiin Pivo a Párek. Nimi tarkoittaa elegantisti Olut ja Nakki. Sieltä myös saa nimenomaan olutta ja nakkia, eksklusiivisesti. Täällä oluet ovat hieman modernimpia, joka sekoittaa sopivasti pakkaa. Tämä pubi ei kuitenkaan ole tämän kiertoajelun kohokohta, joten kannattanee nauttia vain yksi olut. Laiskat voivat skipata tämän kohteen, joka on kieltämättä hieman mitäänsanomattomampi kuin muut tämän matkan pubit. Jatkamme matkaa mäkeä alas.

Saavumme mäen alle paikkaan U Slovanské Lípy. Tämä on myös ravintola, joten ruokailu on suositeltavaa. Tässä paikassa oluet vaihtuvat tiuhaan, joten on mahdotonta tietää mitä siellä on tarjolla esimerkiksi 2 viikon päästä. Pubin nettisivuilta se kuitenkin selviää, eli sen voi tarkistaa vaikka matkan aamuna. Yleensä oluet ovat hyviä ja ruoka on aina hyvää. Perinteinen paikka, hieman U Veverkyn kaltainen mutta Urquellia ei täältä saa. Mahat täällä täyteen ja jatketaan.

Vain 5 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee U Vystřelenýho oka. Tämä paikka on ilmeisesti yksi ensimmäisiä vapaita oluenjuontitiloja vallankumouksen jälkeen. Olut on täällä Urquellia tai Gambrinusta. Tässä vaiheessa iltaa molemmat käyvät. Pubi on mukavan anarkistinen sisältä ja ulkopuolella istutaan orrella. Täällä on hyvä ottaa niin monta olutta että päivä tuntuu menestykseltä. Kannattaa kuitenkin huomioida että pubin vierestä ei kulje raitiovaunua eikä metroa vaan vain 1 bussi, joten majoituksen sijainti kannattaa taas ottaa huomioon. Tänne tämä postaus jättää kuitenkin lukijan nyt siemailemaan kumouksellisia oluita. Toivottavasti päivä oli maukas!